Kirjoituksia

Kirjoituksia

Beata & Horacio Cifuentes
12.–14.9.1997

Ensimmäinen vierailu Suomessa,
vaan ei varmastikaan viimeinen

Taiteilijapariskuntaa haastatteli Sirke Seppänen 13.9.1997
teksti julkaistu Ishtarissa 5/1997

Ishtarin edellisessä numerossa esiteltiin Beatan ja Horacion alkutaipale sekä tanssin saralla että yhteiselämän alalla. Niinpä tämä haastattelu keskittyi heidän tämänhetkisiin tanssiajatuksiinsa ja uusimpaan tanssituotantoonsa.

Jos ajattelemme skaalaa perinteisistä tansseista fantasiatansseihin itämaisen tanssin alalla, miten suhteutatte itsenne ja tanssituotantonne tällä jatkumolla?

Beata: Osa tekemistämme tansseista on täysin perinteen mukaisia, varsinkin kun on kysymys tanssiryhmämme ryhmätansseista. Mutta teemme myös uutta tanssia, koska taiteessa täytyy olla vapaa kehittymään. Kutsumme vuosittaista näytöstämme Oriental Fantasyksi, koska emme edes väitä että tekisimme kaiken perinteisesti.

Horacio: Niin, ja taidehan on ainaisesti kehittyvä ja jatkuva prosessi, se syntyy aina uudelleen erilaisena ja uusien muotojen kautta. Nykyisin Euroopassakin on jo nähty perinteistä itämaista tanssia niin paljon, että janotaan myös jotain uutta. Varsinkin, jos on kysymys teatteriesityksistä, yökerhoesityksissähän tilanne on toinen. Ihmiset tulevat yökerhoihin syömään, juomaan ja pitämään hauskaa ja vilkaisevat ehkä silloin tällöin tanssijaa. Mutta teattereihin ihmiset tulevat nimenomaan katsomaan tanssinäytöstä, ja silloin voi luoda illuusioita ja tehdä asioita, joita yökerhoissa ei voisi tehdä.

Kertoisitteko sitten uusimman näytöksenne taustasta; miksi esitys sisältää esim. paljon lattarimusiikkia?

Beata: Olimme kuulleet niin paljon egyptiläistä musiikkia, jossa oli latinalaisamerikkalaisia osia. Esim. egyptiläisellä kuuluisalla säveltäjällä Mohammed Abdul Wahabilla oli kausi, jolloin hän oli aivan hulluna latinalaisiin rytmeihin. 40–50-luvuilla oli latinalaisbuumi muuallakin maailmassa. Ja tietenkin esimerkkinä oli myös Tahia Carioca, jonka lempitanssi oli carioca, minkä nimen hän sitten ottikin taiteilijanimekseen.

Horacio: Monissa sen ajan musiikeissa vaihtelevat itämaisen perinteisen musiikin kanssa mambo, tango jne. Ja tietenkin, kun olen syntyisin Kolumbiasta, valitsin kolumbialaisen kappaleen, jossa oli mielirytmini porro, vein kappaleen egyptiläiselle säveltäjälle ja sanoin, että itämaista tämä seuraavaa näytöstämme varten. Ja koska kokonaisuudessaan näytöksemme on hyvin itämainen, halusimme tarjota lopussa jotain uutta ja tuoretta.

Tulemmeko kenties näkemään seuraavassa näytöksessänne breakdancea itämaisittain...?

Beata: Emme ehkä ole oikein sitä tyyppiä...

Horacio: Mutta USA:ssa ollaan yhdistämässä hiphoppia ja itämaista, aerobicia ja itämaista. Mutta siitä olen vielä pahoillani, että Saksassakin itämainen tanssi käsitetään vielä alakulttuurin tanssiksi. Osaltaan juuri siksi yritämme tehdä hienoja, hyvin harjoiteltuja ja suurisuuntaisia näytöksiä. Mutta koska tällä tanssilla on vielä huono imago päättäjien silmissä, emme saa virallisilta tahoilta minkäänlaista tukea tai stipendejä. Toinen etninen tanssi, flamenco, on jo vakiinnuttanut asemansa korkeataiteen joukossa, sitä on esitetty Berliinin oopperatalossa.

Beata: Monet ajattelevat vielä, että itämainen tanssija voi olla jonkinlaatuinen prostituoitu, ja niin, emme me voi sitä kieltääkään ja väittää, että tämä on pelkkää suurta taidetta. Esim. monet egyptiläisistä kuuluisista tanssijoista ovatkin prostituoituja. Mutta he tekevät myös hemmetin hienoja tanssiesityksiä, ja kun katsomme niitä, ei ole meidän asiamme miettiä, mitä he tekevät yksityiselämässään. Yritämme kuitenkin Saksassa nostaa tanssin aivan uudelle tasolle, mikä tarkoittaa näytösten edellä mieletöntä järjestelyä, musiikin valitsemista, mahdollisesti uudelleen säveltämistä, puvuston suunnittelua ja vielä hyvien tanssijoiden löytämistä. Oikeastaan todella hyviä tanssijoita ei ole vielä kovin paljon Saksassa, koska itämaista tanssia on ollut siellä vasta muutamia kymmeniä vuosia, mikä ei ole paljon. Saksassa suurin osa tanssii tätä harrastuksena, koska se on hauskaa, tunneilla käydään kerran, ehkä kaksi kertaa viikossa. Mutta jos haluaa saavuttaa ammattilaistason, olisi harjoiteltava joka päivä.

Horacio: Niin muuten, olemme aivan ilahtuneita suomalaisten tanssijoiden tasosta! Olimme kyllä jo kuulleet Raqia Hassanilta, että täällä on hyviä tanssijoita. Olemme kiertäneet paljon Euroopassa opettamassa, ja täällä olemme tavanneet parhaan tason. Tuntuu, että mitä pohjoisemmaksi tulemme, sitä laadukkaampaa tanssia kohtaamme!

Beata: Mahmoud Reda on käynyt täällä paljon, ja mielestäni häneltä saa parhaan pohjan, jonka varassa voi myöhemmin opiskella minkätyyppistä tanssia tahansa, esim. Raqian modernimpaa tyyliä. Mahmoud ja Raqia ovatkin hyvä yhdistelmä.

Horacio: Ihmiset Suomessa tuntuvat olevan hyvin kurinalaisia ja päättäväisiä. Sitä tanssinopiskelussa tarvitaankin. Täällä olemme pystyneet opettamaan parissa päivässä enemmän kuin missään saksalaisessa kaupungissa.

Minkälaista tanssin kehitys on sitten ollut Saksassa; onko ollut havaittavissa erilaisia trendejä?

Beata: Aluksi tanssinopiskelu oli innokasta. Jos egyptiläinen opettaja saapui opettamaan johonkin kaupunkiin, kaikkialta Saksasta virtasi opinhaluisia tanssijoita. Nykyisin taas jokaisena viikonloppuna joka korttelissa järjestetään workshoppeja - joissa ei välttämättä ole siteeksikään itämaista tanssia, eikä enää tiedetä kuka on kuka. Kun kutsuimme Tahia Cariocan studiollemme, vain 16 oppilasta oli kurssilla! Tanssityyleistä taas, aluksi tämä oli enemmän fantasiaharrastus, egyptiläistä vaikutusta ei ollut tarpeeksi, mutta tämä on muuttunut...

Horacio: Ehkä suurin ero suomalaisessa ja saksalaisessa tanssissa on se, että Suomessa teillä on ollut hyviä opettajia, Mahmoud Reda, Raqia Hassan, Yousry Sharif jne. Saksassa oli aluksi opettajia - nimiä mainitsematta - jotka saivat paljon tuhoa aikaan. Ja vaikka nykyisin saammekin paljon egyptiläisiä hyviä opettajia ja käymme itsekin siellä - Egyptihän ei ole meiltä kovin kaukana - nuo vanhat hölynpölyt ovat vielä jäljellä.

Entäpä tulevaisuus? Minkälaisena näette itämaisen tanssin ja itsenne 20 vuoden kuluttua?

Beata: Ensinnäkin toivon olevani vielä elossa! No, luultavasti jatkamme musiikin tuottamista, ja yritämme tehdä aina vain parempaa tanssia. Ja ehkä joskus ns. varsinainen teatterimaailma, lehdistö ja media ottavat meidät vakavissaan, koska kuten jo sanoin, itämainen tanssi ei kuulu vielä korkeakulttuurin maailmaan.

Horacio: Toisaalta, teemme paljon töitä lasten kanssa. Luulen, että 20 vuoden kuluttua näistä lapsista kehittyy aivan häikäiseviä tanssijoita.

Beata: Toivon, että saisin ja voisin tanssia niin kauan, kunnes olen lopen kyllästynyt tanssiin, ja että voisin luovuttaa sitten studion ja työni hyville tanssijoille, jotka kehittäisivät sitä eteenpäin. Nythän työmme on oikeastaan aika hengenvaarallista! Kaikki rahamme menevät vuosittaisen näytöksen tekoon, eli emme koskaan saa mitään säästöön. Koska emme ole toisille töissä, emme saa vanhana eläkettä, emmekä omista koirankoppiakaan.

Nyt tiedän mihin kaikki rahanne menevät, mutta entä aikanne? Onko teillä vapaa-aikaa, ja jos on, niin mitä silloin teette?

Beata ja Horacio: Oikeastaan meillä ei ole vapaa-aikaa! Jos sitä on, me nukumme. Niin kuin tälläkin kurssilla, sillä välin kun toinen opettaa, toinen meistä nukkuu sohvalla. (Todistettavasti näin tapahtui!). Nykyisin kuitenkin yritämme ottaa pari päivää kuukaudessa vapaata ja lähteä jonnekin kokonaan pois.

Beata: Se on välttämätöntä, koska ennen kuin teimme näin, tulin kiireisinä aikoina hyvin sairaaksi. Kroppani viestitti, etten ole supernainen, vaan tarvitsen lepoakin.

Viimeinen kysymys: kuka on suosikkitanssijanne? Ketä ihailette, kenestä haluatte ottaa mallia?

Beata: Ehdottomasti lempitanssijani on Horacio! Mutta monissa tanssijoissa on tiettyjä aspekteja, joista pidän. Esim. Dina on aina hyvin elegantti. Nannyn luonnollisuus taas on niin täydellistä, että näyttää, kuin hän improvisoisi koko ajan. Aida Nour taas on hyvin dramaattinen. Ja Fifi Abdu säikäyttää miehet hengiltä, hänen voimakkuutensa on hienoa.

Horacio: Minun suosikkitanssijani on tietenkin Beata. Mutta jos menisin Kairoon, menisin katsomaan Nannya. Hän on mielestäni tällä hetkellä paras - jos hänellä on hyvä päivä.

Kiitos. Se oli siis viimeinen kysymys, mutta onko Teillä vielä jotain mielessänne, mitä haluaisitte kertoa, mitä en ole ymmärtänyt kysyä?

Horacio: We are silly! Ihmiset yleensä luulevat, että olemme suuria koppavia taiteilijoita, koska esiintyessämme pyrimme olemaan elegantteja ja ylväsryhtisiä. Oikeasti olemme aivan pöllöjä!

Samantien he kertoivat pari herkullista juttua ja nauraa rätkättivät kippurassa omille toilauksilleen. En aio paljastaa niitä, vaikka siten pariskunnan kotoisa puoli avautuisikin kaikille. Mieluummin tulkoot kaikki kokemaan sen itse ensi vuonna, kun he tulevat uudelle vierailulle Suomeen!

 

 

takaisin tekstihakemistoon

sivu päivitetty 28.11.2014

© Sirke Seppänen 2008–2017      sivujen toteutus © Inka Vilén 2008–2017